Asiakastarina

Marjamaki-refe-2

Anneli Marjamäki

Kankaanpää

Katto

Ruskea tiilikuvio

Miksi remontti tehtiin?

Kattopelti oli kiinnitetty naulaamalla, eikä kattomme alla ollut ollenkaan aluskatetta. Lähialueella kattoja oli irronnut myrskyissä ja oli myös yhtenä yhtenä syynä remonttiin päätymisessä. Nyt meillä on aluskate ja pelti on kiinnitetty ruuvaamalla.

”Meillä on käyty tarjoamassa kattoremonttia monen yrityksen toimesta, mutta nyt oli oikea aika ja valitsimme remontin toteuttajaksi Solarkaton.”

Kattoremontti oli ollut jo jonkin aikaa mielessä, koska 80-luvun alkupuolella valmistuneessa talossamme ei ollut aluskatetta ja pelti oli kiinnitetty naulaamalla. Myrskykeleillä on meidän lähialueelta jopa irronnut kattoja, jotka ovat olleet naulaamalla kiinnitettyjä.

”Kaikki tehtiin perusteellisesti ja määräysten mukaan.” kertoo työtä ikkunan kautta seurannut naapurin isäntä, joka on rakentanut taloja koko ikänsä.

”Työtahti ja moraali todella kunnossa. Katto tehtiin kolmessa päivässä, eikä turhia taukoja pidetty. Pojilla oli omat ruoanlaittovälineetkin mukana, mutta kahville kyllä kerkesivät kun pyysin”, kertoo talon emäntä Anneli. Suosittelen Solarkattoa mielelläni!